Alan termejä ja laitteiden nimiä

Aktiivihiili
ATO eli Automatic Top Off tai automaattinen pinnantasaaja
Balling
CO scrubber
Dosaus eli annostelu
GFO reaktori
Hajoittajabakteerit, bakteerikanta
ICP testi
Kaatokulma tai ylivuotolaatikko
Kalsiumkarbonaatti
Lämmitin
Makrolevä
Merisuola
Nostopumppu
Refraktometri
Refugium tai refu
RO-laite, RO-DI laite, reverse osmosis, käänteisosmoosilaite
Skimmeri eli valkuaisainevaahdotin
Streamer eli streami
Sumppu eli ala-allas tai mahdollisesti ylä-allas
Tippatestit
UV-suodatin, UV-valo, UV-sterilisoija
Vodka dosing, carbon dosing
Wave maker eli aaltokone

Aktiivihiili

Aktiivihiiltä saa pelletteinä, rakeina ja jauheena. Jauhe ei ole suositeltavaa akvaariossa, sillä sen pölyä liukenee veteen ja se ärsyttää kaloja, erityisesti välskäreitä. Aktiivihiilen tehtävä on sitoa itseensä erilaisia myrkkyjä ja haitta-aineita sekä tehdä vedestä kirkkaampaa.

Jotkut käyttävät aktiivihiiltä jatkuvasti, toiset vain, jos akvaariosta pitää lääkitä tai tappaa jokin haittaeliö, joka vapauttaa myrkkyä kuollessaan. Myös muita käyttösyitä luonnollisesti on.

Aktiivihiiltä voi laittaa suodatussukkaan jonka läpi vesi valuu ala-altaassa tai sen voi pistää suodatusmassoille tarkoitettuun pussiin ja sijoittaa vaikkapa nostopumpun viereen. Tärkeintä on, että aktiivihiili ei pyöri valtavasti ja jauha itseään pieniksi murusiksi liueten veteen, mutta siten että vesi kuitenkin kulkee vaivattomasti sen lävitse.

CO scrubber

Hiilidioksidin poistaja. Liika hiilidioksidi esimerkiksi liian heikosti tuulettuvassa asunnossa laskee veden pH-arvoa. CO scrubber on säiliö joka on täynnä rakeita, jotka sitovat itseensä hiilidioksidia. Käytetään yleensä siten, että skimmerin ilmanotto kytketään letkulla scrubberiin jolloin skimmeriin menevässä ilmassa on vähemmän hiilidioksidia sekoittumassa veteen ja tällöin veden pH pääsee nousemaan.
Scrubberin panos on vaihdettava määräajoin, selkeää sääntöä ei ole kuinka usein, mutta kannattaa varautua ainakin kertaan tai pariin vuodessa.

Dosaus eli annostelu

Dosauksella tarkoitetaan yleensä automaattisesti tapahtuvaa dosing pumpuilla tehtävää annostelua. Yleisin käyttätarkoitus lienee balling, mutta annostelupumpuilla voidaan lisätä toki vaikkapa aminohappoja, rautaa tai mitä tahansa nestemäisessä muodossa olevaa. Annostelupumppulaitteet ovat yleensä varustettu 1-4 pumpulla ja niihin ohjelmoidaan kuinka usein ja kuinka paljon mistäkin pumppuun liitetystä astiasta lisätään siinä olevaa nestettä. Yleensä annostelu tehdään ala-altaaseen.

Annostelupumuissa käytetään peristalttisia pumppuja (peristaltic pump), jonka idea on, että neste ei kierrä itse pumpun sisällä kuten normaalisti vettä liikuttavissa pumpuissa. Sen sijaan pumppu letkua puristamalla liikuttaa nestettä samaan tapaan kuin puristaisit sormilla letkun yhteen ja sitten liikuttaisit sormia pienen matkaa. Tällöin neste on liikkunut eteenpäin tuon matkan. Tämä siksi, että annosteltavat aineet voivat olla syövyttäviä tai ne voisivat tukkia pumpun.

GFO reaktori

GFO eli Granular Ferric Oxide, rakeinen rautaoksidi, sitoo vedestä fosfaattia ja silikaatteja. GFO reaktoria käytetään, mikäli veteen muodostuu liikaa fosfaattia eikä sitä saa poistettua muutoin. Huomaa kuitenkin, että GFO madaltaa veden alkaliniteettia ja pH:ta, joten saatat joutua korjaamaan niiden tasoa käyttöönoton yhteydessä.

Reaktori on käytännössä astia, jossa vaikuttava aine on sisällä ja vettä pumpataan sen lävitse jolloin GFO sitoo fosfaatteja itseensä.

Hajoittajabakteerit, bakteerikanta

Merivesiallas tarvitsee kattavan hyödyllisten bakteerien kannan. Bakteereja lisätään yleensä pullosta tai ampullista käynnistäessä akvaarion bakteerikierron. Tällöin bakteereita pitää yleensä ruokkia hieman tulevina viikkoina. Esimerkiksi yksi pakastekatkarapu killumaan altaaseen.

Bakteerikierto toimii siten, että kaikesta kalojen ulosteista, hajoavasta pakastekatkaravusta, kalojen ruoasta ynnä muusta muodostuu ammoniakkia. Ammoniakki on mereneläville myrkyllistä ja polttavaa. Hajoittajabakteerin ensitehtävä on alkaa muuntaa ammoniakkia nitriitiksi. Myös nitriitti on kuitenkin myrkyllistä, joten seuraavaksi hajoittajabakteerit rikkovat nitriitin nitraatiksi ja fosfaatiksi. Nämä ovat myrkyllisiä vasta erittäin suurina määrinä, mutta jo ennen sitä liian suuret pitoisuudet aiheuttavat muun muassa haittalevän kasvua. Nitraatti ja fosfaatti ovat kuitenkin samalla ravintoa koralleille ja makrolevälle.

Tarkoitus on löytää sopiva tasapaino nitraatille ja fosfaatille. Niiden suhde tulisi olla noin 1:100 jolloin nitraattia on vedessä 1-10ppm ja fosfaattia 0.01-0.1ppm.

Nitraatin ja fosfaatin määrää voit säädellä monin eri keinoin sekä tarvittaessa myös itse lisätä pullosta, mutta tärkeintä on, että hajoittajabakteerit ehtivät muuntaa kaiken ammoniakin ja nitriitin vaarattomampaan muotoon. Mikäli hajoittajabakteerit eivät suoriudu altaasi biokuormasta, voit tehostaa niiden toimintaa muun muassa carbon dosingilla, mutta ideaalia olisi että sille ei ole tarvetta.

Bakteerit voidaan jakaa lisäksi vielä aerobisiin (yllä olevat) sekä anaerobisiin bakteereihin. Anaerobiset toimivat alueilla, joissa happea on hyvin vähän käytettävissä. Käytännössä tämä tarkoittaa isompien kivien keskiosissa sekä syvissä hiekkapedeissä (ns Deep Sand Bed, DSB), joiden paksuus on vähintään 15-20 senttimetriä. Anaerobiset bakteerit hajoittavat nitraattia typpikaasuiksi ja siten täydentävät kierron poistaen käytännössä viimeisetkin jäänteet akvaarioon laitetuista ravinteista.

ICP-testi

Laboratoriotasoinen testi, jossa vedestä otetaan näyte ja lähetetään laboratorion tutkittavaksi. Tällä menetelmällä saa todella kattavan kuvan veden eri parametreistä ja mahdollisista puutoksista tai liikamääristä.
Tuloksen saamisen voi yleensä odottaa saapuvan viikossa tai parissa siitä, kun olet lähettänyt näytteen matkaan.

Kaatokulma tai ylivuotolaatikko

Kaatokulma sijoitetaan nimensä mukaisesti yleensä takakulmaan, mutta myös muussa kohtaa olevaa erotettua kammiota voidaan kutsua kaatokulmaksi. Kaatokulman tehtävä on päästää sinne valumaan vettä vain sen verran, minkä verran altaassa pinta kohoaa yli kaatokulman reunojen. Kaatokulman kohdalle on porattu (yleensä pohjaan) reikä putkelle josta vesi valuu sumppuun eli ala-altaaseen. Kaatokulman sijaan altaassa voi olla myös ylivuotolaatikko jonka idea on sama, mutta se ei ylety altaan pohjasta pinnan ylle vaan useimmiten sille porataan reikä altaan takaseinään ja ylivuotolaatikko sijoitetaan tuon putken suuaukon ympärille. Ylivuotolaatikoita löytyy myös ylireunan asennettavina, jolloin altaaseen ei tarvitse porata reikiä.

Joskus, varsinkin ulkomaisissa altaissa, voi nähdä altaita joissa pohjasta tulee vain putki pinnan tasalle ilman ylivuotolaatikkoa tai -kulmaa ja tuo putki antaa yli reunojen valuvan veden siirtyä ala-altaaseen. Nämä eivät ole kovin turvallisia ratkaisuja, sillä jos putki tai läpivienti hajoaisi altaan pohjasta, antaisi se koko altaan veden valua sumppuun. Sumppu ei luonnollisesti tuollaista vesimäärää pysty pitämään, jolloin suurin osa vedestä valuisi lattialle.

Sumput ovat turvallisia, kun toiminta on suunniteltu oikein ja turvalliseksi.

Kalsiumkarbonaatti

Korallien luurangot, simpukoiden kuoret ja monet muut kovat rakenteet meressä koostuvat kalsiumkarbonaatista. Myös nykyiset meriakvaariohiekat ovat käytännössä pelkästään kalsiumkarbonaattia, joskin siitä on käytössä kaksi eri muotoa.

Aragoniittihiekka on kalsiumkarbonaattia. Kahdesta vaihtoehdosta hieman helpommin veteen liukenevaa ja väriltään yleensä hivenen kellertävämpää. Aragoniitti sisältää usein hieman strontiumia.

Kalsiittihiekka on myös kalsiumkarbonaattia. Hieman heikommin veteen liukenevaa ja väriltään usein kirkkaan valkoista. Kalsiittihiekka sisältää usein hieman magnesiumia.

Hiekkojen valmistajat mainostavat tuotteitaan usein kertomalla, miten kalsiumkarbonaattihiekat, erityisesti aragoniittihiekka puskuroi akvaarion vedenkovuutta (KH) ja siten pH:ta. Nykytietojen valossa tämä on kuitenkin melko kyseenalaista. Useat laskelmat ovat osoittaneet, jotta aragoniitti voisi liueta veteen ja tuoda puskuria, pitäisi veden pH-, KH- ja kalsiumarvojen olla aivan liian matalat ylipäätään pitääkseen riuttaympäristöä elossa. Lisäksi kuten mainittu, korallien luurangot ovat myös kalsiumkarbonaattia ja puskurointiteorian mukaan myös niiden pitäisi tässä vaiheessa liueta veteen.

Molemmat kalsiumkarbonaatin muodot ovat kuitenkin parhaita vaihtoehtoja riutta-altaan hiekan valinnassa ja täysin riuttaturvallisia.

Lämmitin

Merivesiakvaarioiden lämmittimet ovat pääsääntöisesti hyvin samanlaisia tai jopa samoja kuin makeassa vedessä. Perinteisten lasiputkisten lämmittimien lisäksi löytyy myös ulkoisella lämpötilanseurannalla ohjattavia titaanisauvalämmittimiä sekä lämmittimiä, joihin on valmiiksi asetettu tavoiteltava lämpötila.

Lämmittimen koon ylimitoittaminen ei haittaa, sillä oikein toimiessaan se lämmittää vain asetettuun lämpötilaan asti. Alimitoittaminen sen sijaan aiheuttaa lämmittimen jatkuvan päälläolon ja pahimmillaan pienetkin heilahdukset huoneen lämpötilassa voivat olla liikaa lämmittimen kompensoitavaksi. Kunhan lämmitin mahtuu veden alle niin paljon kuin sen on ohjeistettu, kannattaa valita vähintään riittävän tehokas ja vaikka ylikin. Lämmittimiä voi myös olla useampia, jolloin yhden hajoaminen ei päästä vettä kylmenemään ennen kuin huomaat ongelman, eikä yhden hajoaminen myöskään herkästi kykene ylikuumentamaan vettä, koska muut lämmittimet eivät lähde sen avuksi oikutteluun.

Makrolevä

Kasvatetaan yleensä ensisijaisesti sumpun refussa käyttämässä vedestä ravinteita kasvuunsa. Nuo ravinteet ovat samalla poissa haittalevien kasvuvoimasta. Yleisin makrolevä lienee chaetomorpha, koska se sietää monipuolisesti erilasia ympäristöjä ja kasvuvauhti on hyvä.

Makrolevää voidaan kasvattaa myös pääaltaassa, tällöin valitaan yleensä erilaisia näyttäviä, mutta ei helposti isoja aloja valtaavia leviä. Erityisesti merihevosten ja muiden sellaisten eläinten kanssa, jotka voivat omilla elintavoillaan vahingoittaa koralleja helposti tai korallit voivat vahingoittaa niitä.

Makrolevää kasvattaessa muista lisätä säännöllisesti veteen rautaa, sillä ilman sitä kasvu lopulta tyrehtyy ja makrolevä kuolee. Huom! Älä annostele makean veden raudan annosteluohjeiden mukaan tai tapat akvaariosi sisällön. Merivedessä rautaa on todella todella paljon vähemmän.

Merisuola

Merivesiakvaarioissa käytettävä suola ei ole pöytäsuolaa eikä edes kaupassa myytävää merisuolaa. Osan valmistajista suola on synteettisesti valmistettua, osa merivettä haihduttamalla kerättyä. Molemmat toimivat yhtä hyvin. Tuohon suolaseokseen lisätään oikea määrä kaikkia tarvittavia mineraaleja ja hivenaineita. Monesti on saatavilla muutamaa eri tasoista merivesisuolaa. Edullisimmat ovat tarkoitettu vain kaloja sisältäviin altaisiin, paremmat koralleja sisältäviin altaisiin ja premium tason suolat sisältävät yleensä kohotetun määrän magnesiumia ja muita sellaisia aineita jotka tarjoavat parhaan kasvuvauhdin koralleille.

Suolaa sekoitetaan yleensä 35 grammaa per litra RO-puhdistettua vettä. Eli 100 litraan 3,5 kiloa. Suola tulee sekoittaa huolella, sillä esimerkiksi koralleja liukenematon suola polttelee.

Nostopumppu

Nostopumpun tehtävä on nostaa vesi ala-altaasta takaisin pääaltaaseen tai ylä-altaan tapauksessa nostaa kierrätettävä vesi pääaltaasta ylä-altaaseen. Suositeltu teho on altaasta riippuen 2-10 kertaa altaan litramäärä per tunti. Eli esimerkiksi 500 litraisella akvaariolla minimissään 1000l litraa tunnissa, maksimissaan 5000 litraa tunnissa. Usein ideaali on luokkaa 5x eli 2500 litraa tunnissa.

Otathan kuitenkin huomioon, että nostopumpun teho heikkenee suhteessa siihen kuinka korkealle sen pitää vesi pumpata. Useimmista laadikkaista pumpuista on saatavilla graafi josta voit tarkistaa asian, mutta yleensä esimerkiksi 3000l/h pumppu jaksaa nostaa 1-1,5 metrin korkeuteen noin 1500-2000 litraa tunnissa.

Nostopumppuja on AC ja DC malleja. AC tarkoittaa, että sähkö viedään verkkovirtana suoraan veden alla olevaan pumppuun. AC-pumput ovat erittäin hyvin toimivia, mutta riskinä on esim ajan myötä johdon hapertuminen ja hajoaminen jolloin verkkovirta voi siirtyä suoraan veteen ja tappaa akvaarion asukit sekä antaa sinulle sähköiskun. DC-pumpuissa verkkovirta viedään vain muuntajaan josta se jatkaa turvallisella tasavirralla pumppuun. Näissä ei ole samanlaista sähköiskun riskiä ja niiden teho on usein myös elektronisesti säädettävissä.

Refraktometri

Suolapitoisuuden mittari, jossa mittaus tapahtuu optisesti. Tarkin mittaustapa sekä mittari on yleensä melkeinpä ikuinen. Mikäli mittarissa alkaa esiintyä mittavirhettä, on se uudelleenkalibroitavissa helposti.

Refugium tai refu

Refu on (yleensä) osa sumppua, joskin mahdollista toteuttaa myös erillisenä. Tarkoitus on, että refun läpi laitetaan virtaamaan vesi pääaltaasta ja sinne sijoitetaan makrolevää kuten chaetomorphaa, joka kilpailee pätevästi ravinnosta haittalevien kanssa. Makrolevä tarvitsee myös oman valon, mutta toisin kuin yleensä melko kalliit päävalot, refun valoksi käy jopa kaupasta saatava 10-20 euron kasvilamppu. Makrolevä rakastaa yleensä melkein kaikkia aallonpituuksia eli valon värejä. Makroleviä varten myydään myös omia niille tarkoitettuja valaisimia.

Makrolevä käyttää vedestä nitraattia ja fosfaattia jättäen siten haittaleville vähemmän kasvumahdollisuuksia ruoanpuutteen muodossa. Muista kuitenkin mitata toisinaan ettei makrolevä kuluta ravinteita loppuun sillä myös se aiheuttaa ongelmia sekä pysäyttää korallien kasvun.

Refussa voidaan makrolevän lisäksi kasvattaa mm. podikantaa. Amphipodit, yleisimmät isopodit kuten munnid isopod sekä copepodit ovat akvaarion ekosysteemille tärkeitä sekä syövät muille kelpaamatonta jätettä ja toimivat kaloille ruokana.

Refussa voi pitää myös kiveä tai jopa hiekkaa tuomassa lisää tarpeellista pinta-alaa hyödyllisille hajoittajabakteereille. Hiekka kuitenkin vaikeuttaa helposti refun siistinäpitoa ja huoltoa joten sitä kannattaa harkita tarkasti.

RO-laite, RO-DI laite, reverse osmosis, käänteisosmoosilaite

Käänteisosmoosi eli RO on prosessi, jossa vesi pakotetaan kulkemaan useamman eri tiheyksisen suodattimen lävitse poistaen siitä epäpuhtauksia. Nuo epäpuhtaudet voivat olla esimerkiksi levänkasvua villitseviä ravinteita tai liiallisia metallipitoisuuksia. RO-DI on RO-laite jossa on muiden suodattimien lisäksi DI suodatin lisäapuna poistamassa viimeisetkin epäpuhtaudet. Suomessa DI ei ole kovin välttämätön, mutta aina mitä puhtaampi, sen parempi.

RO-laite kytketään johonkin vesihanaan kuten käsienpesualtaan hanaan tai vaikkapa haaroitetaan oma liitin pesukoneen vesihanasta, josta vesi johdetaan laitteeseen. Laitteessa on kaksi vettä tuottavaa letkua. Toinen on likavesi joka johdetaan viemäriin tai mikseikö vaikka kerätä kasvien kasteluun (määrä on kuitenkin melko valtava) ja toinen on puhdistettu vesi joka kerätään saaviin, tonkkaan tai johonkin muuhun astiaan. Tuosta astiasta sitten sekoitetaan suolavettä tai täytetään ATOn korvausvesiastiaa.

On olematta myös ATOja jotka osaavat ottaa veden korvausvesiastian sijaan suoraan RO-laitteesta, mutta tämä tietty tarkoittaa sitä että ohut muoviletku on voitava saada kulkemaan ATOsta RO-laitteeseen ja RO-laite kytkettyä vesihanaan. Eli todella kiva ratkaisu, mutta useilla vaikea toteuttaa.

TDS-mittarilla voi mitata tuotetun puhtaan veden laadun. TDS-mittari mittaa veden sähkönjohtokykyä, joka täysin puhtaalla vedellä on nolla. Milloin RO-laitteen suodattimet pitää vaihtaa, on mielipidekysymys. Jotkut eivät hyväksy mittauksessa yli 2 arvoa kun toiset vaihtavat suodattimen vasta kun mittaus näyttää lukua 10. Ideaali lienee jossain 0-10 välillä. Vertailun vuoksi pari päivää sitten mitatut puhdistamattoman veden arvot: naapuripitäjän kaivovesi 80 ja kirjoittajan oma kaivovesi 170. Kaupungin vesijohtoverkon vesi 120.

Skimmeri eli valkuaisainevaahdotin

Skimmeri on puhtaasti merivesiakvaarioiden laite. Makean veden puolella on pinnan puhdistajia, mutta teknisesti kyseessä on täysin eri asia. Skimmerin läpi pumpataan virtaus ja samalla tuotetaan laitteen sisälle suuri määrä pienen pientä ilmakuplaa, joka kerää vedessä liikkuvaa ylimääräistä proteiinia muodostuvaan vaahtoon ja kun vaahtoa kertyy tarpeeksi, se alkaa valua laitteen sisäreunojen yli keräyskuppiin. Tarkoituksena on kerätä tuota ylimääräistä proteiinia pois vedenkierrosta ennen kuin se muuttuu liikaravinteiksi. Tehokas väline erityisesti raskaan biokuorman omaavissa akvaarioissa, sillä se vähentää muodostuvan nitraatin ja fosfaatin määrää. Kupin tyhjennystarve riippuu aina laitteesta sekä altaasta, mutta vähintään kerran viikossa kannattaa varautua poistamaan kertynyt paksu ja pahanhajuinen proteiinipirtelö.

Teoriassa skimmeriä voi ehkä onnistua hyödyntämään myös murtovedessä, riippuen suolapitoisuudesta, mutta makeassa vedessä ei juurikaan. Mitä suolaisempaa vesi on, sitä pienempää ja paremmin proteiinia sitovaa ilmakuplaa muodostuu.

Skimmereitä on ainakin neljän tyylisiä. On ns. hang on skimmereitä, eli akvaarion laidalle ripustettavia, jotka yleensä ovat melko pienitehoisia. On ilman omaa pumppua olevia joihin johdetaan vain ilmakuplaa ilmastimella. Nämä harvoin ovat toimivia ratkaisuja. Kolmantena perinteinen skimmeri on melko suuri pömpeli joka sijoitetaan ala-altaaseen. Siinä on vaahtoa keräävä kartio yleensä useamman kymmentä senttiä korkea sekä reilun kokoinen kuppi kertynyttä proteiinia varten. Neljäs, sumpun ulkopuolelle sijoitettava skimmeri on toiminnaltaan hyvin samanlainen kuin sumpun sisäpuolelle sijoitettava. Ainoa ero on, että vesi johdetaan sumppuun putkea pitkin ja toista putkea pitkin takaisin kiertoon.

Streamer eli streami

Streami on tavallaan puhallin. Sen tehtävä on liikuttaa vesimassoja akvaarion sisällä, sillä sumpun vedenkierto yksinään ei riitä lähes koskaan tuottamaan riittävää virtausta.

Mitään selkeää sääntöä ei ole virtauksen määrän tarpeelle, mutta yleisenä ohjeena voi pitää jotakuinkin seuraavaa: (suluissa esimerkki 500 litraiselle akvaariolle)

• Jos altaassa ei ole koralleja: 10 kertaa altaan litramäärä tunnissa (5000 l/h)
• Jos altaassa vain pehmytkoralleja: 20 kertaa altaan litramäärä tunnissa (10 000 l/h)
• Jos altaassa pehmytkoralleja ja LPS koralleja: 30 kertaa altaan litramäärä tunnissa (15 000 l/h)
• Jos altaassa paljon SPS koralleja: 40 kertaa altaan litramäärä tunnissa (20 000 l/h)

Streamejä sijoitetaan useimmiten enemmän kuin yksi jotta vesi saadaan kiertämään siten, ettei jää ns. kuolleita alueita, eli alueita joissa ei ole riittävää virtausta. Näihin alkaa herkästi kasvamaan cyanoa.

Sumppu eli ala-allas tai mahdollisesti ylä-allas

Sumpulla tarkoitetaan lähes aina ala-allasta, mutta kyseinen huoltoallas voi sijoita myös pääaltaan yläpuolella. Alla ollessaan veden annetaan valua sinne painovoimalla ja nostetaan takaisin altaaseen pumpulla, kun taas ylä-altaan tapauksessa vesi nostetaan sumppuun pumpulla ja se valuu sieltä painovoimalla alas. Ylä-allas on usein paljon haastavampi toteuttaa, mutta mikäli kasvattaa sumpussa esim copepodeja, ne selviytyvät pääaltaaseen siirtymisessä paljon paremmin kuin pumpun läpi kulkiessa.

Sumppu on hieman kuin kodin tekinen tila. Se on huoltoallas, johon voidaan sijoittaa suodatinsukkia tai muita suodatinratkaisuja, lämmitin, skimmeri, refu, kiveä, hiekkaa, makrolevää, pinnantasaaja ja muuta tekniikkaa. Sumpussa kalat eivät voi päästä vahingossa polttamaan itseään lämmittimeen, korvausveden tarve on helpompi huomata ja voit tehdä huoltotoimia häiritsemättä itse pääaltaan asukkeja. Vesivahinkojen välttämiseksi sumppuun tulee jäädä käytössä ollessaan aina sen verran korkeudessa tyhjää tilaa, että sähköjen katketessa kaikki vesi, joka yltää valumaan pääaltaan kaatokulman tai ylivuotoboksin läpi, mahtuu sumppuun.

Sumppu saattaa kuulostaa pelottavalta tai haastavalta, mutta se ei lopulta ole kovin monimutkainen asia, helpottaa akvaarion pitoa todella paljon ja on turvallinen ratkaisu. Viime aikoina sumppuja on alettu suosia jopa makean veden altaiden parissa.

Tippatestit

Makean veden puolella monet ovat tottuneet käyttämään testiliuskoja, ainakin kunnes ovat huomanneet niiden epätarkkuuden ja ehkä siirtyneet tippatesteihin. Merivesipuolella käytetään muutamia mittalaitteita lukuunottamatta käytännössä pelkästään tippatestejä. Niillä voidaan mitata akvaariovedestä ammoniakki, nitriitti, nitraatti, fosfaatti, silikaatti, alkaliniteetti, pH, magnesium, kalsium ja paljon muuta. On joitain poikkeuksia kuten rauta, jota merivedessä on niin vähän (mutta silti tarpeellista olla), etteivät edes tippatestit kykene mittamaan sitä luotettavasti.

Tippatesteissä yleensä mitataan pieni määrä vettä testiastiaan, sekoitetaan ohjeen kertoma määrä yhtä tai useampaa nestettä tippapulloista ja mahdollisesti mukana tulevaa jauhetta. Sekoitetaan ja odotetaan hetki. Tuon jälkeen astiassa olevan veden väri on muuttunut ja sitä vertaillaan värikarttaan ja sen kertomiin arvoihin. Lue kuitenkin aina testin ohjeet tarkkaan, ne vaihtelevat paljon testeittäin ja valmistajittain.

On myös laitteita, jotka käyttävät samaa tekniikkaa mutta sen sijaan että itse joutuisit vertailemaan tulosta silmällä, laite osaa optisesti lukea värit tarkkaan ja kertoa tuloksen.

UV-suodatin, UV-valo, UV-sterilisoija

UV-valoa käytetään tappamaan loisia, haitallisia eliöitä sekä puhdistamaan vettä. Idea on, että ihmisellekin haitallista UV-valoa valaistaan läpinäkymättömän säiliön sisällä, jonka lävitse vettä pumpataan riittävän rauhallista vauhtia jotta valo ehtii tappaa käytännössä kaiken elollisen vedestä.

Yleensä UV-valoa ei kytketä suoraan nostopumpun altaaseen nostamaan vedenkiertoon sillä vesi liikkuu liian vauhdikkaasti. Lisäksi mikäli sinulla kasvaa refussa hyvä podikanta, kuolevat kaikki UV:n lävitse kulkevat podit myös. Tämän vuoksi UV-laitetaankin mielummin omalle pumpulle ja mahdollisesti jopa ottamaan kuljetettava vesi ennen refua eikä sen jälkeen.

Vodka dosing, carbon dosing

Vodka tai carbon dosing tarkoittaa hiiliravinnon lisäämistä altaaseen. Todellisuudessa lisättävä aine voi olla etanolia, metanolia, etikkaa, sokeria tai muutamaa muutakin, mutta ohjeissamme keskitymme yleensä etikkaan sen helpomman annostelun ja saatavuuden vuoksi. Annostelu aloitetaan ensin pienemmillä määrillä ja annosta kasvatetaan tiettyyn pisteeseen asti. Annosteltu hiili toimii suoraan ravintona hyödyllisille hajoittajabakteereille ja siten kasvattaa niiden määrää. Suurempi määrä hajoittajabakteereja suoriutuu suuremman biokuorman hajoittamisesta paljon vaarattomammaksi nitraatiksi ja fosfaatiksi.

Wave maker eli aaltokone

Käytännössä streami, mutta kyvyllä luoda pinnanalaisia aallokkoja. Monissa voi valita tasaisen sinimäisen aallon, epärytmikästä aaltoilua ja muita vaihtoehtoja. Aaltoefekti luo koralleihin mukavasti edestakaista liikettä ja lisäksi vesi ei pelkästään virtaa huimaa vauhtia paikasta toiseen vaan tekee liikkuu paljon siirtymättä kuitenkaan suoraan paikasta toiseen. Aaltokoneissa on yleensä myös valittavissa ruokintatila, jolloin kone sammuu 10 minuutin ajaksi ja helpottaa näin kalojen sekä korallien ruokintaa.