Meiltä kysytään aika usein, että mitä vesitestejä kannattaa ostaa ja mitä tarvitsee mitata. No kaikkia tietty! Ei vaan, on tärkeitä ja on niitä, joita tarvitaan pääosin vain poikkeustilanteissa. Listataan tärkeimmät ja niiden perusteet ja käyttötilanteet. Mutta mainitaan myös heti, että unohda kaikki liuskatestit. Testit tehdään tippatesteillä tai mittalaitteilla, testiliuskat eivät anna edes luotettavaa osviittaa siitä mitä arvot mahtaisivat olla.

Tärkeimmät tippatestit jotka jokaiselta olisi hyvä löytyä hyllystä, jotka mittaavat vesiarvoja joista on oltava tietoinen:

• nitraattitesti – NO3
• fosfaattitesti – PO4

Nitraatti ja fosfaatti ovat haittalevien tärkein ruoka. Ideaalissa tilanteessa näiden tulisi myös olla oikeassa suhteessa, 100:1 – 50:1 välillä, eli ideaali nitraatin määrä on 1-10ppm ja fosfaatin 0.01 – 0.1ppm. Nolliin arvoja ei ole tarkoitus saada, silloin epätasapaino aiheuttaa herkästi haitallisen Dinoflagellates levän kasvua ja lisäksi korallit tarvitsevat nitraattia ja fosfaattia ravinnokseen. Liian korkeat tai pahasti epätasapainossa olevat arvot taas aiheuttavat räjähdysmäisen levän kasvun. Tyypillisin tällöin kasvava levä on GHA, Green Hair Algae eli hiuslevä.

• alkaliniteettitesti – KH

Alkaliniteetti taas toimii vedessä pH puskurina varmistaen, että pH-arvo ei pääse laskemaan liian alas. Periaatteessa pH voi olla liian alhainen jopa korkealla alkaliniteetilla, mutta tästä lisää pH-testi kohdassa.

• suolapitoisuusmittari

Suolapitoisuus lienee melko itsestäänselvyys jokaiselle joka perustaa merivesiakvaarion. Kalat, korallit, selkärangattomat ja muut merielävät vaativat oikeaa suolapitoisuutta. Pelkästään kalat voi totuttaa elämään jopa 1.018 SG suolapitoisuudessa, mutta yleinen riutta- ja merivesialtaan suolapitoisuus on 1.025 – 1.026 SG. Suolapitoisuuden heittelehtiminen voi olla kohtalokasta altaan asukeille, varsinkin monet selkärangattomat ovat sille kaikkein herkimpiä.

• lämpömittari

Lämpötila myös on pysyttävä vakaana. On kylmän veden eläimiäkin, mutta yleensä merivesialtaissa tavoitellaan noin 25.5°C lämpötilaa.

Koralleja sisältävälle altaalle lähes pakolliset testit ovat myös:

• magnesiumtesti – Mg

Ideaali magnesiumpitoisuus on 1200 – 1400ppm. Jotkut sanovat huomaavansa selkeästi parempaa korallien kasvua tietyllä lukemalla ja toiset toisella. Jokainen allas on tämän suhteen hieman oma yksilönsä, mutta tärkeintä on pitää arvo mahdollisimman vakaana.

• kalsiumtesti – Ca

Suurin osa magnesiumin selityksestä pätee myös kalsiumiin. Ideaali taso on 400 – 450ppm. Liian suuri kalsiumpitoisuus alkaa kertymään varsinkin korallien pintaan saattaen estää niiden kasvun tai jopa tukehduttaa ne.

Poikkeus- ja ongelmatilanteiden testit

Jos huomaat kalan kuolleen altaassa tai jostain muusta syystä epäilen jonkin olevan pielessä, mittaa vähintään ensimmäisen osion arvot välittömästi. Sen lisäksi seuraavat arvot voivat johtaa ratkaisun äärelle tai jopa pelastaa eläimien hengen:

• ammoniakkitesti – NH3/NH4

Ammoniakkia erittyy altaaseen useista lähteistä. Kalojen ruoista (varsinkin pakasteruoista), eläimien ulosteista sekä muun muassa kuolleista eläimistä. Normaali tilanteessa altaan bakteerikanta huolehtii tilanteesta ja pilkkoo ammoniakin nitriitiksi ja siitä vaarattomammiksi nitraatiksi ja fosfaatiksi, mutta mikäli ammoniakkia on muodostunut merkittävästi enemmän kuin mitä bakteerikanta kykenee käsittelemään, kertyy veteen ammoniakkia joka on myrkyllistä eläimille. Mikäli havaitset vedessä merkittävän määrän ammoniakkia, suorita nopeasti vedenvaihto tai vaikka useampikin. Vedenvaihdon suuruus kannattaa miettiä ammoniakkitason pohjalta tai kysyä apua kokeneemmilta jos on epävarma. Yleensä esimerkiksi 50% vedenvaihtoja ei suositella tehtävän lainkaan, mutta hätätilanteessa sekin voi olla tarpeen.

• nitriittitesti – NO2

Ammoniakki tosiaan pilkkoutuu nitriitiksi. Nitriitti on edelleen altaan eläimille myrkyllistä, mutta on harvinaista että nitriitti ei muuntuisi melko nopeasti nitraatiksi. Jos näin ei kuitenkaan käy tai ammoniakkia on ollut niin paljon, että nitriitin määrä on liian korkea, auttaa tähänkin vedenvaihto.

• pH-testi

On kyseenalaista kuuluisiko pH-testi tärkeimpiin perustesteihin vai erikoistilanteen testeihin. Periaateessa sen käyttö on hyödyllistä täysin arkisesti, sillä ideaalisti altaan pH-arvo olisi saatava välille 8.0-8.2 ja korkeampikin kelpaa. Mutta käytännössä moni tuijottaa liikaa pH-arvoja ja säätää tarpeettoman paljon vesiarvojaan jahdatessaan kultaista lukemaa. Jos veden muut arvot ovat kunnossa, on altaan pH-arvo lähes väkisinkin riittävä. Tähän poikkeuksen tekevät altaat, joissa veden pinnan rikkovaa liikettä on olemattomasti tai asunnon hiilidioksidipitoisuus on aivan liian korkea. Tällöin pintavirtauksen lisäys yleensä jo auttaa. Jos pintavirtauksen lisääminen ei riitä, voit koittaa esimerkiksi vetää letkun ulkoilmasta valkuaisvaahdottimen imuilmaliittimeen. Jos tuo ei ole mahdollista tai ei auta, voi ääritilanteessa CO2 scrubberin käyttöönotto olla tarpeen. CO2 scrubber poistaa valkuaisvaahdottimen käyttöilmasta hiilidioksidia joka aiheuttaa veden pH-arvojen laskun.

• kuparitesti – Cu

Kuparia käytetään lääkkeenä kaloille, mutta se on tappavan myrkyllistä kaikille selkärangattomille. Kuparia voi tulla altaaseen käyttöveden epäpuhtauksina, vanhoista talon kuparivesiputkista tai välineistä joita on käytetty kuparilla hoidetussa altaassa.

• silikaattitesti – SiO2

Silikaatti ei ole myrkyllistä eikä suoranaisesti edes haitallista, mutta se aiheuttaa diatomin, eli piilevän kasvun altaan pinnoilla. Lähes kaikessa uudessa kuivassa kivessä ja hiekassa on silikaattia sitoutuneena, joten piilevävaihe on yleensä sellainen, jonka uudet akvaariot käyvät lävitse. Silikaattia saatetaan kuitenkin myös tahallisesti lisätä altaaseen dinoflagellateongelmaan. Tällöin riittävän tarkka silikaattitesti on tarpeen, jotta annostus voidaan mitoittaa oikein.

Entä mitä merkkejä tippatesteissä kannattaa suosia?
Makuja on monia, useimpiin testeihin löytyy monelta valmistajalta aivan yhtä pätevät testit. Jotkin testit taas saattavat olla ylivoimaisesti helpoimpia tai tarkimpia tietyllä merkillä. Muihin merkkivalintoihin tässä ei nyt puututa, mutta kupari- ja silikaattitestaukseen suosittelemme Salifertin testejä, sillä ne havaitsevat useita kilpailijoitaan tarkemmin pienetkin pitoisuudet sekä mitattavan aineen eri muotoja joita muut eivät välttämättä havaitse lainkaan.

Myös Hanna testit ovat erittäin laadukkaita, näissä testeissä et joudu vertailemaan värisävyjä tai tiputtelemaan tippoja nähdäksesi värin vaihtuvan, mutta testit ovat myös selkeästi hintavampia ja samasta testistä saattaa olla useampi mittalaite eri arvojen mitta-alueille, joten valinnassa tulee olla tarkkana.

Tässä listauksessa jätettiin vielä pois useita testejä, sillä ne ovat harvemmin ainakaan aloittelijalle tarpeellisia ja mikäli tarve tulee vastaan, tarkempaa opastusta varmasti saa.